Tietoturva-arjen kysymyksiä ja vastauksia kirjan perusteella
Ohje: Lue alla oleva johdanto ja valitse nimikoimaton tehtävä sen alla olevasta luettelosta. Nimikoi tehtävä eli kirjoita nimesi sen alkuun numeron jälkeen ja nimen jälkeen toteutuskerran tunnus muodossa (201*-x), missä x=s tai k. Tämän voit tehdä aiheen varauksena jo ennen kuin saat kirjaa haltuusi. Laadi noin 150 sanan mittainen vastaus tehtävän alle. Jos käytät myös jotain muuta kuin omaa ja kirjan tietämystä, merkitse lähdeviite.
Emmi Nieminen, Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
Tämä haastatteluihin ja tutkimustietoon perustuva journalistinen sarjakuvakirja verkkovihasta Suomessa. Näkökulmaa on rajattu siten, että käsitellään vain naisten kokemaa verkkovihaa. Verkkovihaajia on esillä muutama, joista kaksi hieman tarkemmin kuin muut. Kirjan lopussa on neuvoja uhreille. Erikseen ei ole neuvoja verkkovihaajille, mutta kirjan osittaisenkin lukemisen luulisi heikentävän halua ryhtyä sellaiseksi. Tietoturva-arjen kurssilla tätä aihepiiriä sivutaan erityisesti tehtävissä "Arveluttava sisältö" ja "Sananvapaus". Edellisestä aiheesta on tehtävässä jo rajattu pois lainvastainen sisältö. Samoin tässä kirjassa suurin osa asiasta koskee sellaista toimintaa, jonka verkkovihaajat ovat oppineet pitämään laillisuuden puitteissa. Tällaista toimintaa näyttää kuitenkin olevan paljon tekeillä, ja sitä voi hyvällä syyllä pitää tietoturvaongelmana (vrt. sivu "Miltä tiedolta pitää suojautua"). Kirjan anti täydentää kurssin sisältöä hyvin.
Edellä ja kysymyksissä on käytetty yksinkertaisuuden vuoksi vain termiä verkkoviha, mutta ilmiöllä on muitakin nimiä hieman eri painotuksin. Vihapuhe on jonkin verran kirjan aihetta laajempi käsite, nettikiusaaminen taas osittain erillinen, ja samoin trollaus. Pidä vastauksessasi huoli siitä, että lukija saa oikean käsityksen käsittelemiesi termien merkityksestä.