Tietoturva-arjen kysymyksiä ja vastauksia kirjan perusteella
Ohje: Lue alla oleva johdanto ja valitse nimikoimaton tehtävä sen alla olevasta luettelosta. Nimikoi tehtävä eli kirjoita nimesi sen alkuun numeron jälkeen ja nimen jälkeen toteutuskerran tunnus muodossa (201*-x), missä x=s tai k. Tämän voit tehdä jo ennen kuin edes saat kirjaa haltuusi. Laadi noin 150 sanan mittainen vastaus määräaikaasi mennessä tehtävän alle. Jos käytät myös jotain muuta kuin omaa ja kirjan tietämystä, merkitse lähdeviite.
Saara Jantunen: Infosota
Tästä kirjasta on hankala laatia tietoturvakurssille sopivia tehtäviä. Aihepiirin epäteknisyys on vain yksi syy. Kirjan rakenteen ohella myös esitystavan henkilökohtaisuus hankaloittaa. Kirja voi tarjota kuitenkin runsaasti ajattelun aihetta tietoturva-arjen opiskelijalle, hieman samaan kuin Nikkasen Verkko ja vapaus, vaikkakin suppeammasta näkökulmasta.
Toisin kuin useimmissa kurssin muissa kirjoissa, tehtäviä ei voi suoraan liittää mihinkään lukuun. Sen vuoksi merkitse vastaukseesi kirjan sivunumeroita -- ainakin, jos vastauksesi perustuu johonkin kirjan jaksoon tai poimit kirjasta tarkkoja väitteitä.
1. Mikko Hyppönen (2017-k) Mitä tavoitteita valtiollisella informaatiovaikuttamisella voi olla?
2. Teemu Jääskeläinen (2017-k) Millaista on Venäjän informaatiovaikuttaminen Suomessa?
3. Jaakko Varjonen (2018-k) Millaista on Venäjän informaatiovaikuttaminen muualla kuin Suomessa?
Venäjän informaatiovaikuttamista Suomen ulkopuolella on Jantusen kirjassa avattu esimerkiksi Ukrainan sodan näkökulmasta. Kuitenkin suurinta informaatiovaikuttamista Venäjä tekee oman maansa sisäpuolella. Jantusen mukaan Venäjä ei ole se, mitä se haluaisi olla (suurvalta), vaan on jäänyt kehityksessä jälkeen. Venäjä pyrkii Jantusen mukaan vaikuttamaan länteen erillaisin tavoin. Jantusen mukaan Venäjä muun muassa uhkailee ja sekaantuu muiden valtioiden sisäpolitiikkaan ja samaan aikaan kritisoi muita maita, mikäli ne toimivat samankaltaisesti.
Kirjassa Jantunen jakaa valtiollisen informaatiosodankäynnin kolmeen osaan: strategiseen, operatiiviseen ja taktiseen. Strategisella tasolla tarkoitetaan valtion johdon suuren mittakaavan tavoitteita. Operatiivisella tasolla tarkoitetaan prosesseja, joilla strateginen tavoite muunnetaan pienemmän mittakaavan suunnitelmiksi. Taktinen taso on viimeinen, eli suorittava taso. Tällä tasolla siis toteutetaan strategisen tason suuren mittakaavan tavoitteet, jotka on operativisella tasolla muunnettu suunnitelmiksi. Nämä asiat mielessä lähdin etsimään Venäjän informaatiovaikuttamisen tapoja, joita Jantunen kertoo kirjassaan.
Jantusen mukaan Venäjän informaatiovaikuttamista käydään enemmän yksilöiden kuin valtion tasolla. Valtiolliselta tasolta tulee kyllä strategiset päämäärät, mutta operatiivisella tasolla on joukko siihen tarkoitukseen valjastettuja ryhmiä ja yksilöitä. Tällaisia on ollut Jantusen mukaan Ukrainan sodassa ainakin suuri määrä toimittajia, erilaisia kansalaisjärjestöjä sekä eräs moottoripyöräkerho. Näiden avulla on saatu uutisointia muokatuksi strategisen tahtotilan mukaan. Tälläinen feikkiuutisten tekeminen onkin Jantusen mukaan yksi Venäjän vaikuttamiskeinoista. Näiden lisäksi keskusteluun liittyy joukko ulkopuolisia, jotka eivät millään tavalla kuulu tähän strategiaan, mutta käyttäytyvät täysin strategisen johdon tavoitteiden mukaan. Yleisesti näitä on kutsuttu trolleiksi, mutta Jantunen kutsuu näitä resonaattoreiksi.
Näiden trollien lisäksi Venäjä vaikuttaa julkiseen keskuteluun mm. bottien avulla. Botit jakavat Jantusen mukaan pyyteettömästi ja paljon viestejä, joissa on kerrottu Venäjän strategisen johdon haluamia uutisia. Näitä uutisia jaetaan Jantusen mukaan twitterissä suurissa määrin. Kun jakojen määrä on suuri, saavat uutiset myös paljon lukijoita. Jantusen mukaan bottien on tarkoitus hukuttaa puolueettomien lähteiden uutisia ihmisten some- ja uutisvirrassa. Venäjä on käyttänyt Jantusen mukaan botteja sekä Venäjällä että länsimaissa. Venäjän sisällä botteja auttaa venäläinen Yandex-hakukone. Jantunen kertoo, että hakukoneen uutisvalikkoon valikoituu uutisia, joita jaetaaan ja luetaan sillä hetkellä eniten. Bottien jakamat uutiset ovat usein tuulesta temmattuja eli disinformaatiota. Niissä on kerrottu jokin asia täysin valehdellen ja Venäjän strategisen tahdon mukaan.
Bottien ja trollien lisäksi Venäjä toteuttaa kotimaassaan myös sensuuria. Venäjän sisällä rajoitetaan tietoisesti sananvapautta sekä informaatiota. Jantusen mukaan Venäjällä on tarkoituksen mukaisesti hiljennetty tiettyjä järjestöjä sekä medioita. Lehdistön vapauden rajoittamista on Jantusen mukaan Venäjällä oikeutettu kansalliseen turvallisuuteen vedoten. Ilmaisunvapauden rajoittamista ja yhdistymiskieltoa on perusteltu Venäläisen kulttuurin varjelemisen vuoksi. Jantusen mukaan nämä ovat kuitenkin todellisuudessa tapoja vaikuttaa kansalaisten ajatuksiin sekä toiminta tapoihin.
Jantunen on kirjassaan hyvin avannut sodan uusia muotoja. Tätä uutta informaatiosotaa käydään Jantusen mukaan kaikkien osapuolten kesken, mutta Venäjä on tässä selvästi agressiivisempi osapuoli.
4. Kalle Tamminen (2017-s) Millaisia esimerkkejä Jantunen tarjoaa muiden kuin Venäjän informaatiovaikuttamisesta?
Infosota on selkeästi erittäin Venäjä-keskeinen teos, ja käsittelee lähinnä Suomeen ja Ukrainaan kohdistunutta informaatiovaikuttamista. Sieltä täältä kuitenkin löytyy myös esimerkkejä muiden tahojen toiminnasta. Koko kirjan lukeminen ei ajankäytön takia ollut mahdollista, mutta parin tunnin selaamisella löytyi seuraavanlaisia tapauksia.
Ehkä merkittävin kirjassa kuvattu tapaus on ns. Nayirahin todistajanlausunto vuodelta 1990 (s. 71). Tuolloin kuwaitilaiseksi sairaanhoitajaksi esittäytynyt Nayirah kuvaili Yhdysvaltain kongressin ihmisoikeuskomitealle Kuwaitiin hyökänneiden irakilaissotilaiden suorittamia julmuuksia. Tämä lausunto oli yksi perusteista, jotka johtivat Yhdysvallat antamaan tukensa Kuwaitille Persianlahden sodassa. Myöhemmin kuitenkin paljastui, että Nayirah oli todellisuudessa Kuwaitin Yhdysvaltain suurlähettilään tytär, ja todistus olikin kuwaitilaisen kansalaisjärjestön suunnittelema ja yhdysvaltalaisen PR-yrityksen toteuttama.
Hieman tuoreempi esimerkki on kirjan julkaisuvuodelta 2015. Yhdysvaltalainen USA Today julkaisi uutisen vuonna 2008 tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan Vladimir Putinilla on todennäköisesti Aspergerin oireyhtymä (s. 152). Jantusen mukaan kyseessä oli ”tyypillinen informaatio-psykologinen operaatio, jonka[sic] pyrki heikentämään mielikuvaa vahvasta ja arvaamattomasta Putinista luomalla mielikuvaa hänen salatusta heikkoudestaan - -”. Jantunen myös kyseenalaistaa tavan, jolla suomalainen media raportoi jutusta varsin kritiikittömästi.
Näiden lisäksi Jantunen myös kuvaa israelilaisten opiskelijoiden pyörittämää Israel Under Fire-kampanjaa (s. 265), joka edustaa ehkä hieman tyypillisempää propagandaa. Kampanja jakoi sosiaaliseen mediaan taitavasti tehtyjä grafiikoita, jotka kuvasit Hamasin Israeliin kohdistamia raketti-iskuja. Näillä pyrittiin hakemaan myötätuntoa Israelille. Jantusen mukaan vapaaehtoisjoukon järjestämä kampanja oli poikkeuksellisen tehokas, koska se pystyi luomaan vaikutelman vilpittömistä raketti-iskujen uhreista. Toisaalta hän kuitenkin myös kyseenalaistaa osan materiaalin autenttisuudesta.
Myös MV-lehteä Jantunen käsittelee, mutta kyseinen julkaisu sekä muut vastaavat ovat varmasti tuttuja tämän vastauksen lukijoille jo valmiiksi. Kaiken kaikkiaan kirjasta siis löytyy varsin laaja spektri erilaisia informaatiovaikuttamisen muotoja, joista jokaisella on omat pyrkimyksensä ja kohdeyleisönsä.